Tervetuloa Sisustustalo Kodinonnen "kuulumisia Kodinonnesta" -sivuille.

Tervetuloa Sisustustalo Kodinonnen "kuulumisia Kodinonnesta" -sivuille.

8.11.2015

Ompelimon tehotytöt!


Katinka ja Tuula ovat ne Sisustustalo Kodinonnen naiset,
joita te tapaatte todella harvoin.
He ahertavat myymälän yläkerrassa: 
alas kuuluu ainoastaan hurinaa ja kolinaa


Heillä on jo yhteensä yli 18 vuotta 
työkokemusta meillä. 
Tuhansia ja tuhansia verhoja, tyynyjä, liinoja, 
patjanpäällisiä, päiväpeitteita ja 
ties mitä on näinä vuosi valmistunut.


Ja kuten huomaatte, tarkkuus suunnataan 
ompelutöihin, ei välttämättä jalkineisiin:)
Voi miten hyvät naurut saimme, kun Tuula huomasi
aamuhämärässä kotona tehdyn kenkävalinnan 
olevan hieman persoonallinen.  

Hyvin näilläkin pääsi eteenpäin!



Nämä pimenevät päivät saavat meidät usein
tekemään muutoksia sisällä, 
jotta viihtyisimme paremmin.



Erilaiset ikkunat, omat toiveet sekä
tilan ja toimivuuden asettamat vaatimukset
määräävät millaiset verhot ikkunoihin tehdään.


Toteutamme ompelimossa jokaisen verhohaaveen.
Mutta saat meiltä myös hyvät neuvot,
jos ompelet itse.



Kaunis kattaus syntyy persoonallisella pöytäliinalla.
Ota pöydän mitat mukaan ja mietitään 
mikä olisi teidän kotiin paras.


Uusien kankaiden ja myös joulukankaiden kuvia
laitamme seuraavan blogipäivitykseen.


Tällä viikolla palvelemme vielä normaalisti
arkisin 10-17.30 ja
lauantaina 10-14.


Joulun lähestyessä tulee kuitenkin monta erilaista
pidennystä palveluaikoihin mm näihin päiviin:
Koko keskustan joulunavajaiset la 21.11
Tonttujen yö 11.12. 

 Ilmoittelemme täällä 
poikkeukselliset palveluaikamme!

Huomenna aloitamme joulutavaroiden 
purkamisen ja esillelaiton:
tänä vuonna olettekin olleet aiempaa vuosia 
aktiivisemmin kyselemässä milloin joulu saapuu myymälään....
malttakaa hieman vielä siis!

Nähdään!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti